SuomiEnglish中文pусскийFrançaisعربي

16.08.04

Pullovesi myy

Suomalainen pullovesi vie janon niin Saudi-Arabiassa kuin Venäjälläkin. Oy Nord Water Ltd pullottaa, markkinoi ja myy maailman parasta juomavettä.

Pulloveden vienti sai alkunsa noin neljä vuotta sitten, kun yhtiö sai kyselyn toimittaa suuria määriä vettä tankkerilla Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin. - Asiaa tutkittiin aktiivisesti, mutta kustannustehokasta ratkaisua 450 000 kuution vesimäärän kuljetukseen vuorokaudessa ei löytynyt. Tällöin heräsi ajatus pulloveden myynnistä, Markkinointijohtaja Ismo Räty kertoo.

Helsingin Veden ja Helsingin kaupungin omistaman Nord Waterin pullovesi tulee puhtaasta luonnosta, Suomen toiseksi suurimmasta järvestä Päijänteestä. Veden alkulähde sijaitsee paikassa, jonne viimeinen jääkausi muodosti lukemattomia makean veden altaita.

Jo sellaisenaan juomakelpoinen järvivesi johdetaan maailman pisintä yhtenäistä, 120 kilometrin pituista, kalliotunnelia pitkin Helsinkiin vedenkäsittelylaitokselle, jossa vesi käy läpi hienovaraisen puhdistusprosessin ennen matkaansa maailmalle.

Janoisilla markkinoilla

Pullovesi on otettu maailmalla hyvin vastaan. - Suomi mielletään luonnoltaan puhtaana maana. Tuotteemme on saanut kiitosta niin makunsa, raikkautensa kuin koostumuksensa ansiosta, Räty sanoo.

Nordin tärkeimmät vientimaat ovat Baltian maat, Saudi-Arabia ja Venäjä. Vuonna 2003 konsernin veden kokonaismyynti oli noin 80 000 000 000 litraa juomavettä, mikä merkitsee 12 litraa puhdasta juomavettä maapallon jokaiselle asukkaalle. Maailman pullovesikauppa on 35 miljardin dollarin luokkaa.
- Olemme päässeet sisälle markkinoille ja asemia vahvistetaan nyt kovalla työllä. Uskomme, että kovasta kilpailusta huolimatta Nordilla on suuret mahdollisuudet maailmalla, Räty sanoo.


 Etusivu     Takaisin     Tulosta